Liikunnan ja kehittymisen iloa infektioriskin ohittaneille kouluikäisille
(29.11.2018)
Syöpähoidot ohittaneille lapsille perustetaan oma liikuntaryhmä, joka kannustaa kouluikäisiä lapsia liikkumaan samassa tilanteessa olevien kanssa, ilman tunnetta huonommuudesta.
Ryhmä on suunnattu kouluikäisille, infektioriskin ohittaneille lapsille. Mukaan voi tulla ilman aikuista, jos pysyy itsenäisesti ryhmän mukana. Tavoitteena on sekä pitää hauskaa että löytää onnistumisen elämyksiä.
Tarkoituksena on kokoontua viikoittain samana viikonpäivänä, pääosin Turussa. Aikatauluista voidaan tarvittaessa joustaa. Monipuoliseen ohjelmaan voisi sisällyttää esim. retkiä luontoon, kimppakyytiperiaatteella.
Ryhmän koordinaattorina toimii Minna Suuronen. Mukaan otetaan mielellään myös muita halukkaita aikuisia ideoimaan ja toteuttamaan. Team Rynkeby – God Morgon Turun tiimi toimii liikuntaryhmän kummina, ja he ohjaavat ryhmälle treenin kerran kuukaudessa. Yhdeksi vapaaehtoiseksi ohjaajaksi on lupautunut myös fysioterapeutti Sanna Laakkonen.
Liikuntaryhmällä ei ole kausi- tai vuosimaksua, ja sen vetäjät toimivat vapaaehtoispohjalta. Tarvittavat varusteet tai mahdolliset liikuntapaikkojen pääsymaksut jokainen ryhmäläinen hoitaa itse. Osallistujilla tulee olla voimassa omat vakuutukset.
Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostitse sykero@lssy.fi lapsen nimi, ikä, tiedot kunnosta ja mahdolliset rajoitteet sekä vanhemman puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Ilmoittautumissähköpostiin voi toimittaa myös ehdotuksen sopivista viikonpäivistä ja kellonajoista.