Siirry suoraan sisältöön

LOKI-lehti on julkaistu – tarkkaile postiasi

Kuvassa on LOKI-lehden kansi.

(29.9.2020)

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tiedotuslehti on ilmestynyt. Yhdistyksen toimialueelle lehti jaetaan ilmaisjakeluna viimeistään viikon 41 aikana.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys julkaisee LOKI-nimistä lehteä. Lehti kertoo yhdistyksen sekä sen paikallisosastojen ja potilasryhmien toiminnasta, syövän diagnosoinnista, kuntoutuksesta sekä tuoremmista syövän tutkimus- ja hoitotuloksista. Lehden eri aiheisiin paneudutaan niin potilaan ja hänen läheisensä kuin yhdistyksen ja terveydenhoidon ammattilaisten näkökulmasta.

Uusimmassa numerossa kerrotaan muun muassa myös miehiä vaivaavista kuumista aalloista, lisääntyneistä pään ja kaulan alueen syövistä, suolistosyöpäpotilaan hoidosta sekä koronavirusepidemian vaikutuksesta syöpäleikkauksiin. Lisäksi lehdessä on juttua perhekurssilta, naisten illasta, 40-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Sykerö-kerhosta sekä ensi vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksestä.

Lehden painosmäärä on 217 037 kappaletta, ja se tavoittaa kotitaloudet Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminta-alueella sekä yhdistyksen sidosryhmät ja yhteistyökumppanit valtakunnallisesti.

LOKI-lehden suunnittelun ja toteutuksen apuna on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viestintäneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii tiedetoimittaja ja -tiedottaja Tuula Vainikainen. Lehden päätoimittaja on viestintäsuunnittelija Minna Lämsä.