Siirry suoraan sisältöön

Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen apurahat ovat haettavissa

Tutkija tutkii laboratoriossa.

(31.5.2022)

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen apurahat ovat haettavissa. Tänä vuonna apurahoja jaetaan yhteensä 264 200 euroa.

Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt myöntää apurahoja Lounais-Suomen, Lounais-Hämeen sekä Ahvenanmaan alueella tapahtuvaan syöpätauteja ja saattohoitoa koskevaan tieteelliseen tutkimustyöhön sekä kansainväliseen jatko-opiskeluun. Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat.

Haettavana kolmivuotinen tutkimusapuraha

Yksivuotisia tutkimusapurahoja, väitöskirja-apurahoja sekä matka-apurahoja on jaossa yhteensä 172 500 euroa. Haettavana on myös kolmivuotinen, yhteensä 90 000 euron suuruinen tutkimusapuraha vuosiksi 2023–2025.

Haettavana apuraha koulutustilaisuuden järjestämiseen

Professori Seija Grénmanin rahastosta on haettavissa 1 700 euron suuruinen apuraha käytettäväksi koulutustilaisuuden järjestämiseen Turun yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikalla gynekologisen syövän hoitoon osallistuville lääkäreille ja henkilökunnalle.

Apurahojen hakuaika päättyy 31.8.2022. Hakuohjeet sekä apurahojen hakemisessa käytettävät lomakkeet ovat saatavilla yhdistyksen verkkosivulta.

Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt myöntää apurahoja alueelliseen syöväntutkimustyöhön vuosittain.

Tuloksellinen syövän ehkäisy, varhainen toteaminen sekä potilaan tehokas hoito ja kuntoutus pohjautuvat parhaaseen saatavissa olevaan tietoon ja tutkimukseen.

Lisätiedot:
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen rahastojen asiamies
Ville Viitanen, ville.viitanen@lssy.fi tai 0400 953 835