Siirry suoraan sisältöön

Moikoisten Syöväntutkimussäätiö tukee alueellista syöpätutkimusta 80 000 eurolla

(14.12.2017)

Moikoisten Syöväntutkimussäätiö on myöntänyt vuoden 2017 apurahahaussa yhteensä 80 000 euroa Varsinais-Suomessa tehtävään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön. Syöväntutkimussäätiö jakaa apurahoja väitöskirjan tekijöille ja nuorille syöpätutkijoille vuosittain.

Apurahoja myönnettiin kuudelletoista tutkijalle syöpätauteja koskevaan tutkimustyöhön sekä kolmelle matka-avustuksina ulkomaille. 3 500 euron suuruisia väitöskirja-apurahoja jaettiin kahdelletoista ja enintään 10 000 euron tutkimusapurahoja neljälle syöpätutkijalle.

Suurimman yksittäisen tutkimusapurahan, 10 000 euroa, vastaanotti FT, syöpäbiologian dosentti Kaisa Huhtinen, joka tarkastelee tutkimuksessaan seerumin metabolomianalyysilla hoitovastetta ennustavia biomarkkereita munasarjasyövässä. Tutkimus sai parhaimmat pisteet apuraha-asiantuntijatyöryhmältä. Lisäksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistykselle myönnettiin 3 400 euroa käytettäväksi matka-apurahoina.

Apurahoja haki 36 tutkijaa tai tutkimusryhmää, matka-apurahahakemuksia jätettiin kuusi. Apurahojen jaosta päättää Moikoisten Syöväntutkimussäätiön hallitus apuraha-asiantuntijatyöryhmän esityksestä.

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön yhteydessä toimii 49 rahastoa, joista vanhimmat ovat vuonna 1990 perustetut vuorineuvos Irja Ketosen muistorahasto, Anja ja Juhani Lundénin rahasto sekä Pirkko ja Matti Lepän rahasto. Rahastot tukevat taloudellisesti alueellista syöpätautien tieteellistä tutkimusta ja hoitomenetelmien kehittämistyötä. Vuonna 1989 perustetun Moikoisten Syöväntutkimussäätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Ketonen ja asiamiehenä KTM Ville Viitanen.

Apurahoja myönsivät vuonna 2017 seuraavat rahastot: Aune Hyhkön rahasto, Laina ja Solveig Sunbergin rahasto, Lauri Rauramon muistorahasto, Asser ja Siiri Serjamon rahasto, Jarmo Nuotion muistorahasto, Irja Ketosen muistorahasto, Martti ja Mikael Ruolan rahasto, Sylvi Pietilän muistorahasto, Anneli ja Hannu Niemisen rahasto, Matti Grönroosin rahasto, Anja ja Juhani Lundenin rahasto, Allan Rajamäen rahasto, Antti ja Pirkko Tammisen rahasto, Eila Martelinin rahasto, Rauno Saaren rahasto, Marja ja Jukka Ruolan rahasto, Anneli ja Pentti Seppälän rahasto, Taru ja Leo Kinnusen rahasto sekä Tellervo ja Matti Puhakan rahasto.

Vuoden 2017 apurahat ja tunnustukset jaettiin perinteisessä Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa 14. joulukuuta. Syöväntorjuntapäivää vietettiin Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa Turussa jo 40. kerran.

» Moikoisten Syöväntutkimussäätiön apurahat 2017

 

Tunnustusta syöväntorjuntatyön tekijöille

Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa on perinteisesti kuultu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen perustajajäsenen, professori Osmo Järven mukaan nimetty juhlaesitelmä. Tänä vuonna sen piti syöpätautien erikoislääkäri, dosentti Sirkku Jyrkkiö, joka palkittiin Osmo Järvi -mitalilla.

Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän juhlassa muistettiin myös muita syövän vastaisessa työssä ansioituneita.

  • Lounaissuomalaisten syöpäjärjestöjen yhteinen vapaaehtoistyön mitali myönnettiin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ahkerille vapaaehtoistoimijoille, eturauhassyöpäpotilaiden ja heidän läheistensä Etuset-kerhon aktiiveille Kirsti ja Jari Aallolle sekä Irma ja Pekka Korpelalle.
  • Matti Koivurinta -mitalin vastaanotti toimialuejohtaja, kirurgian dosentti Arto Rantala, joka on toiminut Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsenenä vuodesta 2005. Dosentti Rantala tunnetaan monipuolisena syöväntorjuntatyön toimijana, joka luennoi säännöllisesti syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennuskursseilla Meri-Karinassa.
  • Lisäksi tilaisuudessa myönnettiin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viirejä kiitoksena monivuotisesta vapaaehtoistoiminnasta. Viirin saivat Paula Heino, Inkeri Lehtonen, Hannele Nikula, Maire Ojala, Niina Piippo, Arto Simolin ja Sirkku Sorell sekä lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri, dosentti Päivi Lähteenmäki, joka tekee tiivistä yhteistyötä niin lapsisyöpäpotilasperheiden Sykerö-kerhon kuin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kurssitoiminnankin kanssa.