Sykerö tempaisee kansainvälisen lasten syövän päivän tapahtumasarjalla
(Lounais-Suomen Syöpäyhdistys, Sylva ry 28.1.2019)
Helmikuun 15. päivä on kansainvälinen lasten syövän päivä, jolloin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Sykerö-kerho järjestää monenlaisia tapahtumia Turun alueella. Ostamalla Kultanauhan, virallisen lasten syöpien tunnuksen, tuet Sykerön toimintaa syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä hyväksi.
Sykerö viettää kansainvälistä lasten syövän päivää omalla tuolitapahtumalla Kauppakeskus Myllyssä (Myllykatu 1, Raisio) perjantaina 15.2. kello 17–20. Silloin Myllytorille asetellaan tuoleja, jotka kuvastavat kaikkia Tyksin hoitoalueella edeltävän vuoden aikana syöpään sairastuneita ja syöpäosastolla hoidossa olleita lapsia ja nuoria.
Tapahtumassa lastenorkesteri Dinoseriffit esiintyy tasatunnein: kello 17, 18 ja 19. Luvassa on lisäksi onnenpyörää, tietoa lasten syövistä ja niiden hoidosta, lipaskeräystä sekä Kultanauhan ja Sykerön omien tuotteiden myyntiä. Kultanauhan hinta on viisi euroa, ja tuotolla tuetaan paikallisen kerhon toimintaa. Paikalla ovat Sykerön lisäksi Team Rynkeby – God Morgon Turku sekä Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö.
Tuolitapahtuma on pienimuotoisena esillä myös Tyksin U-sairaalan (Kiinamyllynkatu 4–8, Turku) aulassa torstaista perjantaihin 14.–15. helmikuuta.
Kultanauha on mahdollista hankkia omakseen myös lauantaina 16.2., kun sykeröläiset jalkautuvat Kupittaan Citymarketiin (Uudenmaantie 17, Turku). Tervetuloa runsain joukoin kansainvälisen lasten syövän päivän tapahtumiin!
Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään nyt jo 19. kertaa yli 60 maassa. Suomessa päivää vietetään 10. kertaa Sylva ry:n, syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä valtakunnallisen yhdistyksen, sekä paikallisten yhdistysten ja kerhojen järjestämänä. Idea päivän vietosta on lähtöisin syöpäsairaiden lasten vanhempien kansainväliseltä kattojärjestöltä ICC:ltä. Vuoden 2019 kansainvälisen lasten syövän päivän 15.2. päätapahtuma pidetään Helsingissä Narinkkatorilla kello 12–18.
Lapsen sairastuminen syöpään on koko perheen kriisi
Lasten syövän päivän ohessa Sylva ry järjestää valtakunnallisen #erätauko-kampanjan, joka nostaa esiin sisarukset. Sairastuneen lapsen sisarukset jäävät usein huomiotta, eivätkä he saa tarvitsemaansa tukea vakavan sairauden mullistamassa arjessa. Sisarukset kantavat huolta sairastuneen sisaruksen ja omien vanhempien jaksamisesta sekä siitä, miten syöpä vaikuttaa koko perheen lisäksi heihin itseensä.
Turussa Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö järjestää yhteistyössä TPS:n kanssa kansainvälisen lasten syövän päivän pelin Gatorade Centerissä (Artukaistentie 8, Turku) keskiviikkona 13.2., kun TPS kohtaa JYPin kello 18.30 alkaen. Sykeröläiset ovat mukana myymässä Kultanauhoja ja kertomassa toiminnastaan. Aloituskiekon pääsee pudottamaan Sykerö-kerhon lapsi tai nuori.
Gatorade Center ja TPS huutokauppaavat Typhoon-aition lippuineen Huuto.netin kautta. Huutokaupan koko summa lahjoitetaan lyhentämättömänä Sykerö-kerholle. Lähde tekemään hyvää ja huuda aitio itsellesi!
Lisätiedot: