Talousjohtaja Ville Viitanen Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtajaksi
(23.10.2015)
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Ville Viitanen (s. 1976). Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2016 nykyisen toimitusjohtaja Tiina Surakan siirtyessä hallintoylihoitajaksi Tampereelle.
Ville Viitanen siirtyy yhdistyksen johtoon Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen talous- ja kiinteistöjohtajan paikalta. Hän on työskennellyt Lounaissuomalaisissa Syöpäjärjestöissä vuodesta 1999 ja toiminut Lounaissuomalaisiin Syöpäjärjestöihin lukeutuvien Matkari Oy:n, Karina-Asunnot Oy:n ja Moikoisten Kiinteistöhuolto Oy:n toimitusjohtajana jo aiemmin.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ydinosaamista ovat syöpäsairaiden kuntoutus ja sopeutumisvalmennus sekä palveluasuminen. Se välittää asianmukaista tietoa syövästä, tukee ja neuvoo potilaita ja heidän omaisiaan sekä osallistuu tieteellisen tutkimuksen rahoittamiseen.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallitus päätti 22. lokakuuta 2015 pidetyssä kokouksessaan kutsua yksimielisesti Ville Viitasen toimitusjohtajan tehtävään.
Yhdistyksen nykyinen toimitusjohtaja Tiina Surakka ehtii olla työssään vajaat kaksi vuotta. Hän on aloittanut rakenteelliset uudistukset Lounaissuomalaisissa Syöpäjärjestöissä yhteistyössä johtoryhmänsä kanssa. Ville Viitanen on kuulunut alusta saakka tähän tiimityöskentelyyn perustuvaan johtoryhmään.
– On innostavaa jatkaa uutena toimitusjohtajana näitä yhdessä sovittuja uudistuksia syöpäpotilaiden hyväksi, toteaa valintaansa tyytyväinen Viitanen. Myös nykyinen toimitusjohtaja Tiina Surakka on erittäin tyytyväinen hallituksen valintaan ja siihen, että yhdessä aloitettu kehittäminen saa jatkoa.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys aloitti toimintansa Suomen Syöpäyhdistyksen Turun osastona vuonna 1951 ja juhlistaa 65-vuotista toimintaansa tulevana vuonna. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on Suomen suurin alueellinen syöpäyhdistys yli 27 000 jäsenellä. Sillä on toimialueellaan viisi aktiivista paikallisosastoa: Forssassa, Loimaalla, Salossa, Turussa ja Uudessakaupungissa.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys hallinnoi Lounais-Suomen Saattohoitosäätiötä, Moikoisten Syöväntutkimussäätiötä ja Varsinais-Suomen Syöväntorjuntatyön Tukiyhdistystä, jotka yhdessä yhdistyksen sekä kolmen osakeyhtiön – Matkarin, Karina-Asuntojen ja Moikoisten Kiinteistöhuollon – kanssa muodostavat Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt -nimisen kokonaisuuden.