Siirry suoraan sisältöön

Tämän vuoden Loki-lehti on julkaistu

Kuvassa on vuoden 2022 Loki-lehden kansi.

(5.10.2022)

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen julkaiseman Loki-lehden tuore numero on ilmestynyt. Lehti jaetaan yhdistyksen toimialueelle ilmaisjakeluna lokakuun toisen viikon aikana. Lehti on luettavissa myös digitaalisena näköisversiona.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys julkaisee Loki-nimistä lehteä, joka on toinen yhdistyksen julkaisuista. Loki kertoo yhdistyksen sekä sen paikallisosastojen ja potilaskerhojen toiminnasta, syövän diagnosoinnista, kuntoutuksesta sekä tuoreimmista syövän tutkimus- ja hoitotuloksista. Lehden eri aiheisiin paneudutaan niin potilaan ja hänen läheisensä kuin yhdistyksen ja terveydenhoidon ammattilaisten näkökulmasta. Uusimmassa numerossa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:

  • Sairastuminen voi romahduttaa talouden. Mitä etuuksia ja korvauksia voi saada syöpään sairastuessa? Entä silloin, kun lapsi sairastuu syöpään?
  • Kuvataidekurssilla rumasta syntyi kaunista. Sairauden nostattamat tunteet ja ajatukset purettiin kiukkukävelyn jälkeen paperille siveltimen vedoin.
  • Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen lähes 250 vapaaehtoista toimivat muun muassa vertaistukijoina, lipaskerääjinä, liikenteenohjaajina ja autonkuljettajina. Mikä saa tekemään vapaaehtoistoimintaa?
  • Arja jäi yhden ja saman vuoden aikana eläkkeelle, sairastui rintasyöpään ja pakeni koronaa saaristoon. Vastoinkäymiset ei pysäyttäneet häntä, vaan menevän naisen kalenteri täyttyy menoista.
  • Lisäksi lehdessä kerrotaan yhdistyksen sekä paikallisosastojen ja potilaskerhojen tulevista tapahtumista ja muusta toiminnasta!

Lehden painosmäärä on 213 000 kappaletta, ja se jaetaan ilmaisjakeluna yhdistyksen toiminta-alueelle, joka kattaa Varsinais-Suomen. Lehti on luettavissa myös digitaalisena näköisversiona.

Lue vuoden 2022 Loki-lehti verkossa.

Yhdistys julkaisee myös toista lehteä

Tiesitkö, että Lounais-Suomen Syöpäyhdistys julkaisee myös toista, Oma Loki -nimistä lehteä? Vuosittain helmikuussa julkaistava Oma Loki -lehti on yhdistyksen jäsenten oma jäsenlehti. Lehden mukana toimitetaan jäsenmaksulasku sekä jäsenkortti sekä esitellään yhdistyksen matkakerhon koti- ja ulkomaan matkakohteet.

Lehti postitetaan yhdistyksen jäsenille vuosittain helmikuussa sekä jaetaan yhdistyksen sidosryhmille ja yhteiskumppaneille alueellisesti. Lehden painosmäärä on noin 33 000 kappaletta. Lehti ilmestyy myös digitaalisena näköisversiona.

Lue lisää Oma Loki -lehdestä.