Siirry suoraan sisältöön

Tietoa ja tukea kursseilta – tule mukaan!

Kuvassa nainen istuu kalliolla.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää monenlaisia kursseja syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Kursseilta saat keinoja ajatustesi ja tunteidesi käsittelyyn, kohtaat muita samassa tilanteessa olevia ja sekä saat tukea työssä ja arjessa jaksamiseen. Tule mukaan!

Millaisia kurssit ovat?
Tänä vuonna järjestetään lähes 30 kurssia, joista osa on suunnattu tietyn ikäisille tai tiettyä syöpää sairastaville. Kursseja on eturauhassyöpää, rintasyöpää, gynekologista syöpää, hematologista syöpää, ruoansulatuskanavan syöpää sekä parantumatonta syöpää sairastaville. Kursseja järjestetään myös niin, että niille voivat osallistua kaikki syöpää sairastavat syöpäsairaudesta riippumatta. Osalla kursseista on teema, kuten liikunta, kuvataide tai melonta, jolloin kurssilla esimerkiksi paneudutaan liikunnan merkitykseen tai käsitellään sairautta maalaamisen avulla.

Miten yksilö-, pari- ja perhekurssit eroavat toisistaan?
Yksilökurssille osallistutaan yksin, parikurssille yhdessä puolison, kumppanin tai tukihenkilön kanssa ja perhekurssille yhdessä koko perheen kanssa. Osa perhekursseista on tarkoitettu perheille, joissa on syöpää sairastava aikuinen ja osa perheille, joissa on syöpää sairastava lapsi.

Missä kurssit järjestetään?
Kurssit järjestetään Turun Hirvensalossa sijaitsevassa Meri-Karinassa. Kurssit kestävät viisi päivää, ja kurssin ajaksi osallistuvat majoittuvat Meri-Karinaan. Tutustu Meri-Karinaan tästä.

Mitä kursseilla tehdään?
Kursseja ohjaavat terveydenhuollon ammattilaiset, kuten sosionomi, psykologi, sairaanhoitaja, fysio- ja ravitsemusterapeutti sekä syöpätauteihin erikoistuneet lääkärit. Kursseihin sisältyy muun muassa yksilö- ja ryhmäkeskusteluja, asiantuntijaluentoja sekä toiminnallisia menetelmiä.

Miksi kurssille kannattaa osallistua?
Kurssit antavat tietoa, tukea ja keinoja kuntoutumisen tueksi sairauden aiheuttamassa muutostilanteessa. Tavoitteena on, että osallistujat löytävät voimavaroja ja työkaluja oman hyvinvoinnin tueksi, saavat tietoa sairaudesta ja sen tuomasta elämänmuutoksesta, saavat vinkkejä arjen ja ajatusten käsittelyyn sekä kohtaavat muita samassa tilanteessa olevia.

Miten kursseille haetaan?
Kaikille kursseille voi hakea joko postitettavalla paperihakemuksella tai sähköisesti verkon kautta. Veikkauksen kurssien hakuaika päättyy kuukautta ennen kurssin alkamista, ja Kelan kursseille haku on käynnissä niin kauan kuin paikkoja on jäljellä.

Maksavatko kurssit?
Kaikki kurssit ovat osallistujille maksuttomia. Myös majoittuminen Meri-Karinassa kurssin ajan on maksutonta. Kursseja rahoittavat Kansaneläkelaitos, Veikkaus sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistys.

Missä on lisätietoja?
Kurssien ajankohdat, sisältö sekä hakuohjeet löytyvät täältä. Lisätietoja voi kysyä myös kurssitoimistosta (02 2657 610, kurssi@lssy.fi). Katso myös kurssivideo, jolla osallistujat kertovat kurssikokemuksestaan.