Tunnetaitoryhmä 4–6-vuotiaille lapsille, joiden vanhempi sairastaa tai on sairastanut syövän
Milloin?
Viikoittaiset kokoontumiset torstaisin 28.10.–16.12.2021 klo 17.30–19.00. Kokoontumisia on yhteensä kahdeksan.
Missä?
Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku.
Kenelle?
Ryhmän kohderyhmää ovat 4–6-vuotiaat lapset, joiden perheessä vanhempi sairastaa tai on sairastanut syövän. Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka ovat kiinnostuneita harjoittelemaan muun muassa tunteiden tunnistamista, säätelemistä, käsittelemistä ja omaa voimaantumista.
Mitä?
Tavoitteena on lisätä monimenetelmällisesti lapsen tietoisuutta itsestään ja omista tunteistaan sekä tukea tunnetaitojen oppimisessa. Tavoitteena on myös se, että lapsen itsetunto vahvistuu ja hänen vaikutusmahdollisuutensa omaan oloonsa kehittyy. Tavoitteena myös on, että lapsi uskaltaa ilmaista tunteitaan aikaisempaa rohkeammin ja huomioi muiden tunteet aikaisempaa paremmin.
Menetelminä käytössä on muun muassa satuja, draamaharjoituksia, luovaa tunnetysökentelyä, hengitysharjoituksia ja kehon kuuntelua, toiminnallisuutta ja liikkeellisyyttä, satuhierontaa ja myönteistä kosketusta, keskustelua sekä tilanne- ja pohdintaharjoituksia. Menetelmiä sovelletaan ryhmästä riippuen. Tunnetaitoryhmän tapaamiskertoihin sisältyy aina alkuvirittäytyminen, toimintaosuus, purkukeskustelu sekä taitojen linkittäminen arkeen ja lopettamisosuus.
Ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa vanhempien kanssa keskustellaan perheen tilanteesta puhelimitse. Jokaisen tapaamiskerran jälkeen vanhemmalle lähetetään sähköpostitse tietoa käsitellyistä teemoista. Tunnetaitoryhmien kokoontumisten puolivälissä vanhemmille järjestetään oma tapaamiskerta, jonka aikana käsitellään sitä, miten vanhempi voi tukea omaa lastaan tunnetaidoissa. Viimeinen kokoontumiskerta järjestetään niin, että toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat mukana.
Ohjaaja
Pia Ilves, perhetyön asiantuntija, lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaMM, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Hakuohjeet
Ryhmään haetaan sähköisen hakulomakkeen kautta. Hakuaika ryhmään päättyy kuukautta ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa.
Osallistujien määrä ja valinta
Ryhmään valitaan kahdeksan kohderyhmään kuuluvaa lasta. Ryhmä on maksutonta.
Lisätietoa
Pia Ilves, 044 451 5655 tai pia.ilves@lssy.fi