Hae kesäduuniin someagentiksi

(20.3.2026)
Oletko 15–17-vuotias nuori ja etsit kesätöitä? Oletko kiinnostunut sosiaalisesta mediasta? Hae kesätyöntekijäksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Niko-toimintaan OP Turun Seudun piikkiin. Haku on käynnissä 29.3.2026 saakka.
Mitä Niko-toiminta on?
Niko-toiminta on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimintaa, joka tähtää siihen, etteivät nuoret käyttäisi nikotiinituotteita. Tähän pyritään sen vuoksi, koska nikotiinituotteet aiheuttavat erilaisia vakavia sairauksia, kuten esimerkiksi syöpää ja erilaisia sydän- ja verisuonisairauksia. Toimintaa toteutetaan yhdessä nuorten kanssa. Tähän mennessä nuoret ovat päässeet esimerkiksi tekemään videoita, järjestämään oman terveyden edistämiseen liittyvän teemapäivän ja tutustumaan nikotiininäyttelyyn.
Mitä teet kesätyössä?
Etsimme Niko-toimintaan someagenttia, joka tuottaa sisältöä Niko-toiminnan omille Instagram- ja TikTok-tileille sekä osallistuu toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
Milloin ja missä teet kesätöitä?
Kesätyön ajankohta on 1.–26.6.2026 välisenä aikana. Työpaikka sijaitsee Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimipisteessä Turun Hirvensalossa. Työhön kuuluu myös itsenäistä työskentelyä etänä.
Millaista kesätyöntekijää etsimme?
Toivomme, että olet reipas, luova, oma-aloitteinen ja ulospäinsuuntautunut, osaat käyttää sujuvasti Instagramia ja TikTokia ja olet kiinnostunut nuorten terveydestä ja sen edistämisestä.
Miten haet kesätyötä?
Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessasi miksi juuri sinut tulisi valita ja millaisen kesätyöntekijän saisimme sinusta. Kerro hakemuksessa myös nimesi, syntymäaikasi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi sekä koulu tai opiskelupaikkasi. Kerro myös kielitaidostasi, muusta osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi, jos olet ollut töissä aikaisemmin.
Mistä saan lisätietoja?
Lisätietoja kesätyöstä voit kysyä Niko-toiminnan Jenniltä. Lähetä rohkeasti viestiä osoitteeseen jenni.vaskelainen@lssy.fi tai soita numeroon 044 451 5553. Lisätietoja löydät myös OP Turun seudun verkkosivulta. Niko-toiminnasta löydät tietoa toiminnan omilta verkkosivuilta.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on yksi Suomen suurimmista alueellisista kansalaisjärjestöistä noin 25 000 henkilöjäsenellä. Yhdistys tarjoaa kuntoutus- ja tukipalveluja syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.
Kuva: Adobe Stock