Siirry suoraan sisältöön

Kirjastosilta vaihtaa väriä naisten rohkeuden merkiksi

(3.10.2017)

Aurajoen ylittävä Kirjastosilta saa vaaleanpunaisen värin rintasyövän vastaisen työn kunniaksi Roosa nauha -päivänä perjantaina 13. lokakuuta.

Aurajoen ylitse kulkeva Kirjastosilta valaistaan vaaleanpunaiseksi perjantaina 13. lokakuuta. Useasti palkittu Kirjastosilta loisti erikoisväreissä virallisena Roosa nauha -päivänä myös viime vuonna.

Virallisena Roosa nauha -päivänä kuka tahansa voi järjestää tempauksen tai tapahtuman Roosa nauha -hengessä ja kerätä varoja rintasyöpätutkimukseen. Kirjastosillan valaiseminen tapahtuu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ja Turun kaupungin yhteistyönä.

– Hienoa, että Turun kaupunki lähti mukaan tempauksen toteuttamiseen jo toistamiseen. Tämän vuoden Roosa nauha -kampanja on kunnianosoitus sille rohkeudelle, mitä taistelu rintasyöpää vastaan vaatii. Tätä myös sillan valaiseminen symboloi, kertoo Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Ville Viitanen.

Silta vaihtaa väriä hämärän tullen noin iltakuudelta. Roosan sävyttämää siltaa on mahdollista ihastella aamuun asti. Tapahtumassa esiintyy sopraano Irina Tatti kitaristi Mihail Ionin säestämänä. Paikan päällä on mahdollista ostaa Roosa nauhoja sekä tukea syövän vastaista työtä rahalahjoituksin. Tilaisuudessa on paikalla myös Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen varainhankintakoordinaattori Kati Tilli, joka kertoo Roosa nauha -kampanjasta.

Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on, että yhä useampi rintasyöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa ja että jokainen voi saada tarvitsemansa tuen sairauden eri vaiheissa. Tällä hetkellä Suomessa elää 67 000 rintasyövän sairastanutta tai sitä sairastavaa naista. Yhä useampi paranee rintasyövästä, silti yli 800 naista menehtyy siihen vuosittain.

Suomessa käytetty Roosa nauha -tunnus on Syöpäsäätiön rekisteröimä tavaramerkki ja tae siitä, että varat ohjataan luotettavasti korkeatasoiseen kotimaiseen syöpätutkimukseen sekä maksuttoman neuvontapalvelun ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tämän vuoden roosan silkkinauhan ovat suunnitelleet Duudsonit.

Tänä syksynä keräys järjestetään 15. kerran Suomessa. Keräys kestää koko lokakuun. Lue lisää Roosa nauha -kampanjasta osoitteesta www.roosanauha.fi.

Turun Kirjastosilta valaistaan vaaleanpunaiseksi Roosa nauha -päivänä pe 13.10. n. klo 18. Ohjelmassa on musiikkia, lipaskeräystä ja Roosa nauha -myyntiä.