Sykerön infektioriskitön elokuvapäivä 4.3. ja teatteriesitys 12.3.
(27.2.2017, päivitetty 28.2.2017)
Lähde katsomaan Turun Kinopalatsiin koko perheen elokuvaa Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen lauantaina 4.3. Näytös alkaa klo 10.30, ja elokuvateatteriin pääsee sisälle noin klo 10.15. Sisäänkäynti tapahtuu Yliopistonkadun puolelta sisäpihalta. Elokuvateatteri avautuu muulle yleisölle elokuvan alkamisen jälkeen, joten uloskäynti myös takapihan kautta.
Myyntipisteet ovat avoinna ennen elokuvanäytöstä.
Sairas tai sairastanut lapsi/nuori pääsee katsomaan elokuvaa ilmaiseksi, muille lippujen omavastuu 5e/hlö. Omavastuut kerätään elokuvateatterissa ennen näytöksen alkua.
Ilmoittaudu elokuvanäytökseen perjantaihin 3.3. mennessä sykerön sähköpostiin: sykero@lssy.fi. Muistattehan, että tapahtumiin osallistutaan vain terveinä, joten nuhanenät jäävät kotiin.
Peppi ystävineen valloittaa Turun Nuoren Teatterin
Sykerölle on varattu kokonaan oma näytös Turun Nuoreen Teatteriin. Sunnuntaina 12.3. klo 15.00 lavan valloittavat Peppi ystävineen. Koko perheen musiikkinäytelmässä tavataan muun muassa herra Tossavainen, Tommi ja Annika sekä tietysti itse Peppilotta Sikuriina Rullakatriina Kissanminttu Efraimintytär!
Paikkoja on runsaasti, joten mukaan mahtuvat mummot ja kummitkin. Näytös on tarkoitettu myös infektioeristyksessä oleville, joten tulethan paikalle täysin terveenä.
Sairas tai sairastanut lapsi pääsee katsomaan näytöstä ilmaiseksi, muut lapset 5 euroa ja aikuiset 10 euroa. Ilmoittautumiset 10.3. mennessä Sykerön sähköpostiin: sykero@lssy.fi.