Isonkarin majakkasaari lauantaina 13.8.2022
Selkämeren kansallispuistoon kuuluvan Isokarin majakkasaaren näkymää hallitsee vuonna 1833 valmistunut punavalkoraitainen majakka, joka on Pohjanlahden korkein. Saari on kuin keidas keskellä aavaa merta. Kokonsa ja vaihtelevien pinnanmuotojensa ansiosta saarelta löytyy monia erilaisia luontotyyppejä, kuten reheviä lehtoja, kuivia ketoja ja marjaisia soita.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 9.00. M/S Kerttu lähtee Uudestakaupungista Isokarin saarelle klo 10.30. Merimatka kestää noin puolitoista tuntia. Sisätiloissa on kahvila ja ulkokannella on tilaa nauttia merellisistä maisemista. Opastetulla kävelykierroksella kuullaan vanhan luotsituvan historiasta ja luotsaustoiminnasta nykyään. Kävelykierros kestää kaksi tuntia. Majakassa on mahdollisuus kiivetä lyhtyhuoneeseen asti. Reitin varrella nähdään myös neljä sotaa käynyt Obuhov. Lounas nautitaan puolustusvoimien vanhassa kasarmissa. Lähtö saaresta paluumatkalle klo 16.00. Opastetun kaupunkikierroksen jälkeen ajetaan takaisin Turkuun, jonne saavutaan noin klo 19.00. Ota mukaan hyvät jalkineet ja säänmukainen vaatetus. Matkaa ei suositella liikuntaesteisille.
Matkan hinta:
- jäsenet 125 €
- ei-jäsenet 145 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
- laivakuljetukset
- opastettu saarikierros ja sisäänpääsy majakkaan
- lounas
- matkanjohtajan palvelut