Sykerö: Lasten sankarikuvaukset
Lisätietoa tapahtumasta
Tervetuloa mukaan lasten sankarikuvauksiin Meri-Karinaan! Lasten on mahdollista päästä kuvattavaksi sankariteemaiseen muotokuvaan ja kuvaajana toimii Patricia Bertenyi. Kuvausten jälkeen perheet pääsevät pysähtymään laavulle, jossa luonto-ohjaaja on keittänyt nokipannukahvit ja paistanut lettuja. Laavulla pääsee myös halutessaan osallistumaan FinStones-projektiin. Tapahtuma soveltuu infektioriskissä oleville.
Kuvauksia ennen voi halutessaan käydä kampausten tekijän pisteellä tai laittamassa kasvomaalauksen. Vanhempien tai muun läheisen aikuisen toivotaan olevan paikalla koko ajan auttamassa kuvauksissa. Lapset voivat pukeutua jo valmiiksi haluamiinsa asuihin, mutta myös Meri-Karinasta löytyy myös hieman lisärekvisiittaa.
Kuvaukseen voi osallistua yksi lapsi kerrallaan tai esimerkiksi sisarukset yhdessä. Päivään mahtuu 12–14 kuvaushetkeä, ja pyrimme järjestämään mahdollisuuden kaikille halukkaille, mutta tarvittaessa osallistujat arvotaan ilmoittautuneiden kesken. Laadimme ilmoittautuneille kuvausaikataulun, jotta odotusajat eivät ole pitkät. Aikataulu lähetetään ilmoittautuneille ennen kuvauspäivää.
Ilmoittaudu sähköpostitse sykero@lssy.fi viimeistään 10.11. Ilmoittautumisviestissä kerro:
- Kuka tai ketkä osallistuvat kuvauksiin
- Tuleeko lapsi kuvaan yksin vai sisarukset yhdessä
- Alustava tieto siitä, haluaako lapsi kasvomaalauksen
Koska tämä tapahtuma sopii infektioriskissä oleville, muistattehan osallistua vain täysin terveenä.