Hirvensalopäiviä vietetään 8.–16.9.2018
(13.8.2018)
Kolmattakymmenettäneljättä kertaa pidettävien päivien aikana Hirvensalossa toimivat yhdistykset, yritykset, yhteisöt sekä muut yhteistyökumppanit järjestävät kaikille avoimia tilaisuuksia eri puolilla saarta.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on mukana kahdella tapahtumalla:
- Ruusuja-konsertti Taidekappelissa (Seiskarinkatu 35) su 9.9. klo 16. Sopraano Katri Jalonen ja pianisti Esa Ylönen tulkitsevat tunnelmallisia lauluja. Liput 18 €, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenkortilla 15 €. Lippuja voi ostaa etukäteen Meri-Karinasta (Seiskarinkatu 35, Turku) ja Matkarista (Itäinen Pitkäkatu 30, Turku). Myös ovelta ennen tilaisuutta. Lisätiedot: Kati Tilli, kati.tilli@lssy.fi, 044 0551 571
- Luomihuolipäivä hirvensalolaisille Meri-Karinassa (Seiskarinkatu 35) ke 12.9. klo 9–15.30. Ajanvaraus maksuttomaan luomitarkastukseen 27.8. alkaen, p. 02 2657 927 (ma–pe klo 9–11).
- Lisäksi lipaskeräystä alueen kauppojen edustalla. Keräystuotto lahjoitetaan syövänvastaiseen työhön.
Hirvensalopäivien yhteinen POP UP -toritapahtuma järjestetään Syvälahden monitoimitalon piha-alueella (Vanha Kakskerrantie 8) lauantaina 15.9. klo 9–13. Ohjelmassa on muun muassa yhdistysten esittelypisteitä, Turun kaupungin Nuokkaribiili ja kirppismyyntiä. Kirpputoripaikkamaksu 5 € kerätään tapahtumassa – oma pöytä mukaan! Parkkipaikalle ei autoja eikä pyöriä. Torilla on metallinkeräyslava, johon saarelaiset saavat tuoda ilmaiseksi metalliromua (ei sähkölaitteita eikä öljytynnyreitä).
Hirvensalopäivät ovat osa kaupunginosaviikkoja. Päivien valmisteluista vastaa Hirvensalopäivien toimikunta.
Lue lisää: