Siirry suoraan sisältöön

Konsertti Karinakodin hyväksi Taidekappelissa 22.4.

(3.3.2017)

Tule nauttimaan tasokkaasta Kuutamossa-konsertista tunnelmalliseen Pyhän Henrikin ekumeeniseen taidekappeliin Turun Hirvensaloon. Konsertissa esiintyy sopraano Katri Jalonen pianisti Esa Ylösen säestyksellä. Konsertin tuotto suunnataan saattohoitokoti Karinakodin hyväksi.

– Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta isäni Jukka Leikkosen syntymästä. Mielessäni heräsi ajatus laulamisesta isäni ja äitinikin muistolle, Jalonen kertoo.

Jalosen äiti menehtyi munasarjasyöpään vuonna 2000. Seitsemän vuotta myöhemmin hänen isänsä kuoli 91-vuotiaana, syöpään hänkin.

 

Sairastuminen johti kriisiin

Jalonen valmistu luokanopettajaksi vuonna 1981, ja hän pääsi samana vuonna opiskelemaan laulua Turun konservatorioon. Vuonna 1983 hän jatkoi opiskelua Turun konservatorion ammattilinjalla valmistuakseen laulunopettajaksi. Samana syksynä hänen kotinsa naapurissa asunut täti kuoli rintasyöpään. Seuraavana keväänä Jalosen Helka-äiti sairastui munuaissyöpään.

– Hänet leikattiin Turussa, mutta seuraavana syksynä löytyi etäispesäke keuhkoista. Tilanne näytti ensin toivottomalta, mutta onneksi äitini pääsi – johdatuksena, niin kuin hän itse uskoi – Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Sieltä löytyi taitava kirurgi, joka suoritti operaation. Äiti toipui ja sai elää monta onnellista ja tervettä vuotta.

Syksyllä 1999 Jalosen äiti sairastui munasarjasyöpään. Tautia ei pystytty parantamaan, ja hän menehtyi syyskuun viimeisenä päivänä vuonna 2000.

– Äidin sairastuminen vuonna 1984 vaikutti omaan elämääni ratkaisevasti. Jouduin henkilökohtaiseen kriisiin, jonka seurauksena otin vastaan päätoimisen luokanopettajan viran Salosta ja opiskelin laulua työn ohessa.

Monien vaiheiden jälkeen Jalonen pääsin täydentämään opintojaan Turun ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin koulutusohjelmaan ja valmistui lopulta. Silloin hänellä oli jo oma perhe, aviomies ja kaksi lasta.

 

”Jokaisella on oma kohtalonsa”

Jalonen ja Ylönen esittävät konsertissa kuutamoaiheisia kappaleita. Kuutamoaihe on aina kiehtonut Jalosta, kuten varmasti monia ihmisiä.

– Muistan elävästi nuoruudestani erään kuutamoisen talvi-illan. Isä kertoi, että nyt hanki kantaa. Silloin lähdimme koko perheen kanssa kävelemään peltoja pitkin kuun valaistessa maisemaa.

Jalosen mukaan kuu liitetään usein ajatukseen kohtalosta. Hän itse on syntynyt maanantaina, kuun päivänä.

– Jokaisella on oma kohtalonsa, oma elämänsä elettävänä. Uskon, että kokemani on todella tavallista. Syöpä koskettaa niin monia.

 

Kuutamossa-hyväntekeväiyyskonsertti Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa (Seiskarinkatu 35, Turku) lauantaina 22.4. klo 18. Lippu 18 euroa. Hintaan sisältyy käsiohjelma. Osta lippu ennakkoon Meri-Karinan hyvinvointikeskuksesta (Seiskarinkatu 35, Turku) tai Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsentoimistosta (Itäinen Pitkäkatu 30, Turku).