Siirry suoraan sisältöön

Lounais-Suomen Saattohoitosäätiö varautuu lomautustoimiin

(21.12.2015)

Lounais-Suomen Saattohoitosäätiö on käynyt yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut henkilöstön mahdollisen lomautustarpeen toteuttamiseksi. Syynä lomautusuhkaan on säätiön ylläpitämän Karinakoti-nimisen saattohoitokodin käyttöasteen huomattava heikentyminen. Lomautukset otetaan käyttöön, jos potilasmäärät pysyvät kuluvan vuoden tasolla.

Karinakoti, yksi Suomen neljästä saattohoitokodista, on toiminut Turussa vuodesta 1994. Karinakodin palvelut on kilpailutettu, toisin kuin muissa Suomen saattohoitokodeissa Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Turun kaupunki kilpailutti ensimmäisen kerran saattohoitopalvelut vuosille 2010–2013. Karinakoti tuli molemmissa kilpailutuksissa toiseksi, mutta on siitä huolimatta tuottanut saattohoitopalveluja turkulaisille lähes 100 prosentin käyttöasteella viime vuoteen saakka, sillä kilpailutusten voittajat eivät pystyneet tuottamaan luvattuja palveluita. Uusi kausi alkoi 2014 ja kestää vuoden 2016 loppuun.

Turku aloitti oman saattohoitoyksikön toiminnan keväällä 2015, mikä heijastui välittömästi Karinakodin käyttöasteeseen: normaalin lähes 100 prosentin käyttöaste putosi 70 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että 20 sairaansijasta käytössä on keskimäärin ainoastaan 14. Syksyn aikana potilasmäärä on useamman viikon ollut lähempänä kymmentä.

Kunnat laskuttavat lyhytaikaisen laitoshoidon asiakasmaksut suoraan potilailta ja pystyvät nostamaan niitä halutessaan. Karinakodin vuorokausihinta kunnille on kilpailutuksen vuoksi kiinteä (244, 60 euroa vuosille 2014–2016). Hoitopäivähinta on saattohoitokodeista selkeästi edullisin.

Karinakoti on vuosien saatossa saanut muutamia testamenttilahjoituksia, mutta nykyisellä henkilökunta- ja potilasmäärällä nämä varat hupenevat kesään 2016 mennessä.