Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Syöväntorjuntasanomat ilmestynyt
(4.3.2015)
Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomat -lehden kevään numeroon on mahdollista tutustua verkkosivuilla.
Voimaa vertaistuesta, Sykerö ehti 35 vuoden ikään, HPV-rokote apuna syövän ehkäisyssä – näistä ja monista muista aiheista luettavissa uusimmasta Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomista.
Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomat ilmestyy kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, ja se jaetaan ilmaisjakeluna Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminta-alueella. Lisäksi lehti tavoittaa yhdistyksen sidosryhmät ja yhteistyökumppanit valtakunnallisesti. Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomien levikki on 250 000 kappaletta.
Syöväntorjuntasanomat kertoo Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen sekä sen paikallisosastojen ja potilasryhmien ajankohtaiset kuulumiset, esittelee tuoreimpia syöpätautien tutkimus- ja hoitotuloksia ja niiden kehityslinjoja sekä painottaa vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä ja talkoohengen merkitystä syöväntorjuntatyössä. Aiheisiin paneudutaan niin potilaan ja hänen läheisensä kuin yhdistyksen, hoitohenkilökunnan, tutkijan ja vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta.