Lounaissuomalaiset Syöpärahastot jakoi syöpätutkimukseen apurahoja 195 000 euroa
(13.12.2019)
Lounaissuomalaiset Syöpärahastot on myöntänyt 190 000 euroa Varsinais-Suomessa tehtävään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön ja 5000 euroa matka-apurahoina.
4 000 euron suuruisia väitöskirja-apurahoja jaettiin kymmenelle ja 10 000 euron suuruisia tutkimusapurahoja kuudelle syöpätutkijalle. Lisäksi myönnettiin matka-apurahoja 5000 euron arvosta.
Tänä vuonna jaettiin myös kolmivuotinen, arvoltaan 90 000 euron apuraha. Suurapuraha myönnettiin LT Pilvi Riihilälle, jonka tutkimuksen aiheena on komplementtijärjestelmä ihon okasolusyövässä.
Etusijalla olivat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat. Apurahojen jaosta päättää Moikoisten Syöväntutkimussäätiö apuraha-asiantuntijatyöryhmän esityksestä. Apurahat myönnettiin perinteisessä Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa 12. joulukuuta.
Matti Koivurinta -mitali Tapani Mikolalle
Tilaisuudessa myös muistettiin syövänvastaisessa työssä ansioituneita. Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen vapaaehtoistyön mitalit jaettiin Moikoisten Syöväntutkimussäätiön 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi säätiön luottamushenkilöille. Mitali myönnettiin Moikoisten Syöväntutkimussäätiön pitkäaikaisimmille toimijoille, professori Veli-Matti Kähärille, professori Helena Leino-Kilvelle sekä professori Toivo T. Salmelle.
Suomen Syöpäyhdistyksen pronssinen ansiomitali myönnettiin Ville Kakolle, joka on toiminut aktiivisesti lapsisyöpäpotilaiden hyväksi. Kakko on vuodesta 2002 lähtien järjestänyt vuosittain Sykerö Beach -hyväntekeväisyyslentopalloturnauksen, joka on vuosien varrella tuottanut yhteensä yli 100 000 euroa lapsisyöpäpotilaiden hyväksi.
Järjestyksessään 18:nnen Matti Koivurinta -mitalin vastaanotti viestintäneuvos Tapani Mikola, joka on toiminut Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtajana vuodesta 2008 ja edustajana Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen yhteisessä talousvaliokunnassa vuodesta 2013 alkaen. Mikola toimii myös Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen nimeämistoimikunnan puheenjohtajana.
Lahjoitus naisten syöpiin kohdistuvaan tutkimukseen
Tilaisuudessa jaettiin myös lahjoituksia. Varsinais-Suomen Laboratorioalan yhdistys antoi lahjoituksen lapsisyöpäpotilaille.
Ompelukerho antoi tuhannen euron lahjoituksen Moikoisten Syöväntutkimussäätiölle käytettäväksi naisten syöpiin kohdistuvaan tutkimukseen.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Turun paikallisosasto lahjoitti stipendin jaettavaksi apurahoina tai matka-apurahoina nuorille syöpätutkijoille vuonna 2020.
Kenelle apurahat myönnettiin? Katso lista tästä.