Siirry suoraan sisältöön

Lounaissuomalaisten Syöpärahastojen apurahat haettavissa

(6.6.2017, päivitetty 7.8.2017)

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan Syöpärahaston sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vuoden 2017 apurahat on julistettu haettaviksi. Hakuaika päättyy 31. elokuuta 2017 klo 16.00.

Vuonna 2016 tutkimus- ja matka-apurahoja vastaanotti joukko tyytyväisiä tutkijoita. Apurahat mahdollistavat laadukkaan syöpätutkimuksen, joka on tärkeä edellytys syövän voittamiseksi. Kuva: Ari Peuho

Lounaissuomalaiset Syöpärahastot myöntävät apurahoja Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan sekä Lounais-Hämeen alueella tapahtuvaan syöpätauteja koskevaan tieteelliseen tutkimustyöhön. Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat. Yhteensä jaettavana on 80 000 euroa. Hakijalle ei myönnetä samanaikaisesti sekä tutkimus- että matka-apurahaa.

Apurahat jaetaan perinteisessä Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa 14. joulukuuta 2017. Myönnetyistä apurahoista ilmoitetaan asianomaisille henkilökohtaisesti ennen tilaisuutta.

» Tarkemmat ohjeet sekä hakulomakkeet

Hakijoita kehotetaan tutustumaan huolellisesti hakulomakkeiden täyttöohjeisiin sekä muuhun ohjeistukseen.

Lisätiedot:
Ville Viitanen, asiamies, Lounaissuomalaisten Syöpärahastojen hoitokuntien sihteeri
ville.viitanen@lssy.fi, 02 2657 601