Siirry suoraan sisältöön

NIKO-projektin kesätyöntekijä laittaa persoonansa likoon

Kuvassa on NIKO-projektin kesätyöntekijä Artturi Laaksonen, joka istuu Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen läheisyydessä sijaitsevan Sorttamäen hiekkarannalla.

Artturi asuu Moisiossa yhdessä perheensä kanssa. Hänellä on äiti, isä, pikkusisko ja isoveli, joka muutti pari vuotta sitten omilleen.

(8.6.2021)

Kun ensimmäiset työntekijät suuntaavat kesäloman viettoon, Artturi Laaksonen, 16, käärii hihojaan aloittaakseen kahden viikon mittaisen kesätyöpestin nuorten terveyden edistämiseen tähtäävässä NIKO-projektissa.

Näiden parin viikon aikana Artturi pääsee suunnittelemaan projektin toimintaa sekä tulevaa Säkitön syyskuu -kampanjaa. Hän saa päästää myös luovuutensa valloilleen, sillä edessä on videon sekä blogikirjoituksen tekeminen.

Artturin tehtävänä on myös tuottaa sisältöä projektin sosiaalisen median kanaviin Facebookiin, Instagramiin ja TikTokiin. Juurikin työskentely somekanavien parissa sai Artturin hakemaan työpaikkaa. Hänellä itselläänkin on sometilejä, mutta hän ei ole se ahkerin somen käyttäjä.

– Somehommat on mielenkiintoisia. Haluan tehdä ja oppia tekemään niitä. Työ somessa on tulevaisuuden työtä, Artturi sanoo.

Artturi haluaa myös vaikuttaa nuorten elämään. Sosiaalinen media on hänen mielestään siihen hyvä väylä, sillä kaikki mitä on oikeassa elämässä, on myös sosiaalisessa mediassa – kaverit, vaikuttajat, kaikki. Ennen kaikkea siellä on yhteisöt, joihin nuoret haluavat kuulua.

Tuottaessaan sisältöä NIKO-projektin somekanaviin Artturi aikoo antaa oman persoonansa näkyä ja kuulua. Hän on päättänyt tehdä rohkeasti omannäköistään sisältöä.

– Somessa on nykyään todella paljon samaa, juttuja kopioidaan. Jotta siellä saa herätettyä huomiota ja saa ihmiset kiinnostumaan itsestään, tulee olla erottuva, persoonallinen.

Artturi kertoo olevansa sosiaalinen ja mukaansatempaava. Hän myös osaa tehdä kompromisseja ja kykenee tuomaan esille uusia ajatuksia. Ja sanavalmis hän myös on – vastaukset haastattelijan kysymyksiin tulevat nopeasti ja vakuuttavasti.

Keskikasti on kadonnut, ääripäät ovat kasvaneet

Artturin mukaan nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt, mutta nuuskan ja huumeiden käyttö on vastaavasti lisääntynyt. Jos tutkaillaan nuorten hyvinvointia, Artturin mielestä keskikasti on kutistunut ja ääripäät ovat kasvaneet.

– On todella paljon nuoria, joilla menee oikein hyvin, mutta on myös tosi monia nuoria, joilla menee hyvin huonosti.

Nuorten tekemiin terveyttä koskeviin valintoihin voitaisiin Artturin mukaan parhaiten vaikuttaa niin, että koululuokkaan astelisi esimerkiksi nuuskan käytön seurauksena suusyöpään sairastunut henkilö. Tämä olisi paljon tehokkaampi keino kuin opettajan Älä käytä nuuskaa -paasaus.

Kitaransoitto pitää pääkopan kunnossa

Miten nuori mies itse pitää huolta terveydestään ja hyvinvoinnistaan? Skeittaaminen on yksi keino huolehtia pääkopasta, toinen on musiikki.

Artturi on soittanut kolmisen vuotta kitaraa ja bassoa. Soittoharrastus lähti liikkeelle siitä, kun hänen äitinsä kyseli, haluaisiko Artturi ottaa hänen vanhan akustisen kitaransa.

Artturi myös kuuntelee paljon musiikkia aina jatsista hevimetalliin ja rappiin. Musiikki on osa myös Artturin tulevaisuuden suunnitelmia: hänen haaveilee lähtevänsä opiskelemaan musiikinopettajaksi, kunhan lukio on ensin suoritettu loppuun.

Ota seurantaan NIKO-projektin Facebook-, Instagram- ja Snapchat-kanavat. Löydät ne somesta sanalla hymyahuuleen.

Artturin kesän suosikit

Jäätelö: Pistaasijäätelö
Marja: Vadelma
Kukka: Mun biologia on niin huono, etten osaa sanoa.
Leivonnainen: Kaikki kakut.
Vihannes tai kasvis: Bambu. Isän kanssa tehdään paljon thaimaalaista ruokaa, jossa käytetään bambua.
Grillattava ruoka: Kaikki maistuu, oli lihaa tai kasvista.
Tekeminen: Kavereiden kanssa oleilu.

NIKO-projektin kesätyöpesti on osa Kesäduuni OP:n piikkiin 2021 -kampanjaa, jonka avulla tuetaan nuorten työllistymistä ja työelämään tutustumista.

Artturi asuu Moisiossa yhdessä perheensä kanssa. Hänellä on äiti, isä, pikkusisko ja isoveli, joka muutti pari vuotta sitten omilleen.