Siirry suoraan sisältöön

NIKO-toiminnan kesätyöntekijällä on luovuus hallussa

Kuvassa on NIKO-toiminan vuoden 2022 kesätyöntekijä.

Vuoden media-alaa opiskellut Miina asuu Turun keskustassa kissansa Hamiltonin kanssa.

(9.6.2022)

Seuraavat pari viikkoa nuorten terveyden edistämiseen tähtäävän NIKO-toiminnan somekanavat ovat Miina Lehtilän, 17, hyppysissä. Millaista sisältöä on tiedossa? Jos Miinan harrastuksista voi tehdä johtopäätöksiä, sisältö tulee olemaan värikästä ja luovaa.

Vaikka Miina vaatimattomasti sanoo, ettei hän harrasta mitään, hänen käsissään syntyy niin abstrakteja akryylimaalauksia kuin virkattuja toppeja ja laukkuja.
Taiteellisia tuotoksia tekemällä Miina ilmaisee itseään. Hän pyrkii siihen, että tekemisessä heijastuu hänen persoonallisuutensa.

– Tykkään taiteesta ja sen tekemisestä just sen vuoksi, koska siinä näkyy tekijän persoonallisuus, Miina sanoo.

Maalaaminen ei rajoitu pelkästään tauluihin, vaan Miina maalaa myös vaatteita ja asusteita – esimerkiksi jaloissaan olevat kengät hän on tuunannut tekstiiliväreillä.

Nuoret tavoitetaan TikTokissa

Juuri mahdollisuus päästä käyttämään luovuutta houkutteli Miinan hakemaan NIKO-toiminnan kesätyöpaikkaa. Hän haki kesätöitä myös vanhusten hoidosta ja sai paikan, mutta someagenttina työskentely veti pidemmän korren.

– Oon opiskellu vuoden media-alaa ammattikoulussa, joten tää on mun juttu. Haluan oppia markkinointia ja viestintää. Uskon, että opin kesätyössä etenkin sitä, miten Instagramia käytetään viestinnässä.

Somekanavista Miina käyttää päivittäin TikTokia sekä ja Snapchatia, jonka avulla hän viestii kavereiden kanssa. Instagramiin hän laittaa kuvia pari kertaa kuukaudessa. Facebookissa Miina sen sijaan lähinnä seuraa myynti-ilmoituksia.

Miinan mielestä TikTok on kanava, jota pitkin nuoret tavoitetaan parhaiten. Ensinnäkin lähes kaikilla on se – jopa Miinan isällä – ja toisekseen TikTokissa näkee vahingossakin esimerkiksi erilaisten terveyttä edistävien yritysten ja muiden vastaavien videoita.

Kanakastikkeen kasvisversio suosikkiruoka

Miinan mukaan nuorten päihteiden käyttö on arkipäiväistä.

– On enemmän epänormaalia, jos ei käytä mitään tai ei oo koskaan testannu.

Miina ei ole koskaan käyttänyt tai edes kokeillut päihteitä.

– Jokaisen oma asia on käyttääkö, mutta mua ne ei oo koskaan kiinnostanu. Migreeninkään vuoksi en voi käyttää mitään, mikä haisee voimakkaasti.

Omasta terveydestään Miina huolehtii päihteettömyyden lisäksi ulkoilemalla ja syömällä tasapainoisesti. Hänen suosikkiruokaansa on kasvisversio kanakastikkeesta. Miina on ilahtunut, kuinka paljon eri kasvisproteiinivaihtoehtoja Turusta löytyy verrattuna Forssaan, josta Miina on kotoisin.

Turun keskustassa asuminen ei kuitenkaan ole maalta lähtöisin olevan, luonnon lähellä lapsuutensa asuneen Miinan mieleen.

– Mulla on kahdeksan kuukauden ikäinen kissa nimeltä Hamilton, jota haluaisin viedä ulos valjaissa. Keskustassa se ei kuitenkaan onnistu, kun ei tiedä, miten esimerkiksi koirat reagoi siihen.

Ota seurantaan NIKO-toiminnan Instagram-, ja Snapchat- ja TikTok-kanavat. Löydät ne somesta sanalla hymyahuuleen.

Miinan kesän suosikit
Jäätelö: Mansikkajäätelö
Marja: Vadelma
Vihannes tai kasvis: Kesäkurpitsa
Kukka: Lupiini
Kuukausi: Elokuu
Herkku: Mutakakku
Juoma: Appelsiinimehu
Ruoka: kanakastike kasvisversiona
Tekeminen: Piknik
Paikka Turussa: Aboa Vetuksen ja Ars Novan museoalue ja puisto

NIKO-toiminnan kesätyöpesti on osa Kesäduuni OP:n piikkiin 2022 -kampanjaa, jonka avulla tuetaan nuorten työllistymistä ja työelämään tutustumista.