Roosa nauha 2017 on kunnianosoitus naisten rohkeudelle
(28.9.2017)
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys muistuttaa niistä vaikeasti hoidettavista rintasyövistä, joiden hoidon kehittäminen tarvitsee merkittävää tutkimuspanostusta. Keräyksellä tuetaan syöpätutkimusta, jotta yhä useampi parantuisi sairaudestaan.
Duudsonit ovat mukana tukemassa keräystä, jonka teemana tänä vuonna on ”Rohkeudelle”. Hurjista tempuistaan tunnettu nelikko on suunnitellut vuoden 2017 roosan silkkinauhan.
– Naiset ovat näyttäneet meille, mitä on uskaltaa elää hetkessä omana itsenään. Mutta mikään, mitä olemme tehneet, ei vedä vertoja sille rohkeudelle, mitä taistelu rintasyöpää vastaan vaatii. Olemme saaneet naisilta elämän, ja nyt on aika antaa takaisin, Jukka, Jarppi, HP ja Jarno kertovat.
Roosa nauha -keräys haluaa myös muistuttaa tutkimuksen tuomista valtavista edistysaskelista. Yhä useampi paranee rintasyövästä tai elää sen kanssa yhä kauemmin. Silti yli 800 naista menehtyy rintasyöpään vuosittain.
Rintasyöpä on yleisin naisten syöpä. Vuonna 2014 siihen sairastui 5008 naista. Suurin osa heistä on yli 60-vuotiaita. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista on elossa yli 90 prosenttia sairastuneista ja 10 vuoden kuluttua sairastumisesta edelleen 85 prosenttia.
Monia tapoja osallistua
Roosa nauha -keräys kestää koko lokakuun. Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 13.10., jolloin kuka tahansa voi järjestää tempauksen tai tapahtuman Roosa nauha -hengessä. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ja Turun kaupunki valaisevat silloin Aurajoen ylittävän Kirjastosillan vaaleanpunaiseksi. Silta vaihtaa väriä hämärän tullen noin iltakuudelta. Ohjelmassa on musiikkia, lipaskeräystä ja nauhamyyntiä.
Tutuin tapa osallistua Roosa nauha -keräykseen on ostaa kolmen euron Roosa nauha, esimerkiksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimipisteistä. Nauhoja myyvät myös Lindex, K-Citymarketit, K-Supermarketit, K-marketit, Neste K -liikenneasemat, S-marketit, Prismat, Alepat, Salet, Sokokset ja ABC-asemat.
Lisäksi keräykseen voi osallistua ostamalla yhteistyökumppaneiden kampanjatuotteita, tekemällä rahalahjoituksen netin kautta tai perustamalla verkkoon oman keräyspotin.
Viime syksynä syöpätutkijoille myönnettiin Roosa nauhan tuloksena 1 100 000 euroa apurahoja ja neuvontapalveluihin 400 000 euroa.
Lue lisää Roosa nauha -kampanjasta: www.roosanauha.fi