Siirry suoraan sisältöön

Syöpäjärjestöt: Iäkkäät syöpäpotilaat iso haaste yhteiskunnalle

(Syöpäjärjestöt 15.1.2016)

Suomen ikääntyvä väestö tuo syövänhoidolle uuden haasteen, kun iäkkäiden potilaiden määrä kasvaa eniten, arvioi syöpätautien professori Heikki Joensuu.

– Syöpää hoitavien yksiköiden työmäärä lisääntyy, koska eri syöpien hoidettavuus paranee ja syöpään sairastuneet elävät kauemmin syöpänsä kanssa. Lisäksi iäkkäillä on monia sairauksia jo ennestään, sanoi professori Joensuu Helsingin yliopistosta.

Syöpään sairastuneiden määrä Suomessa oli 1970-luvulla 11 000, 1990-luvun alussa 18 000 ja vuonna 2013 jo yli 32 000 ihmistä. Luvut ilmenevät Suomen Syöpärekisteristä.

Joensuu nimesi viisi haastetta, joihin on lähivuosina vastattava: resurssien riittävyys, uusien lääkehoitojen kalleus, hoitoon pääsyn viivästyminen, huonoennusteiset syövät sekä ylidiagnostiikka ja ylihoito.

Professori Joensuu on yksi Suomen Syöpäyhdistyksen järjestöpäivien esiintyjistä. Ne pidetään 15.–16.1. Kongressikeskus Marinassa Helsingissä.

Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä Suomen Syöpäyhdistys on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, jolla on 18 jäsenyhdistystä. Jäsenyhdistyksissä on 125 000 henkilöjäsentä. Syöpäjärjestöjen pääsihteeri on lääketieteen tohtori, dosentti Sakari Karjalainen. Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on professori Teuvo Tammela Tampereelta.

Järjestöpäivien muita aiheita olivat mm. uusi tupakkalaki, nuorten tupakoinnin vähentäminen, syöpäkipu ja saattohoito. Järjestöpäivien puheenjohtajina toimivat Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja valtiopäiväneuvos Matti Väistö. Kärkkäinen on Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja ja Matti Väistö Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsen ja järjestövaliokunnan puheenjohtaja.