Syöpäjärjestöt: Koko ketjuun on panostettava rintasyövän seulonnassa
(Syöpäjärjestöt 21.4.2016)
Julkisuudessa on kerrottu, että Valvira on tutkinut Suomen Radiologikeskus Oy:n toimintaa, koska sen tekemissä rintasyöpäseulonnoissa on ollut epäselvyyksiä. Suomen Syöpärekisteri on tutkinut Valviran pyynnöstä yrityksen hoitamien kuntien seulontatietoja vuosilta 2012–2014.
– Suomen Syöpärekisterin joukkotarkastusrekisteristä puuttuu osa Suomen Radiologikeskuksen hoitamien rintasyöpäseulontojen tiedoista vuodelta 2013. Näitä kuntia on noin kuusikymmentä.
– Silloin, kun kattavat tiedot seulonnasta puuttuvat, tietoja ei voida julkaista, kertoo seulontatoimintojen päällikkö Tytti Sarkeala Suomen Syöpärekisteristä. Ei myöskään voida arvioida, onko tehdyistä seulonnoista ollut hyötyä.
– Osa tiedoista on saatu rekisteriin, ja niiden perusteella jatkotutkimuksiin oli lähetetty vähemmän naisia kuin muualla, Sarkeala kuvailee.
Tapauksen todelliset vaikutukset pystytään arvioimaan vasta vuosien päästä, kun nähdään, miten kuolleisuus rintasyöpään kehittyy.
Kilpailuttaminen riski seulontojen laadulle
Kun vastuu seulontojen järjestämisestä on nykyään yksittäisellä kunnalla, tilanne on vaikea.
– Pahimmassa tapauksessa seulonta kilpailutetaan joka vuosi taloudellisten paineiden keskellä, ja useimmiten valitaan hinnaltaan halvin toimija, Sarkeala kuvailee.
– Vastuu toiminnan laadusta kuuluu aina kunnalle, joka on järjestämisvastuussa ja valitsee seulontaa toteuttavan tahon.
Seulonta on itse asiassa pitkä ketju toimintoja, joiden kaikkien on oltava kunnossa. Vaarana on että kilpailutusta tehdään seulonnan eri osioille eikä ketjun kokonaisuus ole hallinnassa. Ketjuun kuuluu, että oikeat ihmiset kutsutaan seulontaan oikeaan aikaan, tehdään laadukas mammografiatesti, testin tulkinta on ammattitaitoisesti toteutettu, jatkotutkimukseen kutsutaan riittävän nopeasti ja jatkotutkimuksen jälkeen ohjataan hoitoon ne, joilla epäillään syöpää.
Ketjun oleellinen osa on tietojen rekisteröinti valtakunnallisesti. Seulontaa tekevän yrityksen vastuulla on tietojen toimittaminen syöpärekisteriin ja yhteenvedon toimittaminen järjestämisvastuussa olevalle kunnalle. Suomen syöpärekisteri seuraa seulonnan toteutumista kunnissa ja tuottaa vuosittain valtakunnalliset seulontatilastot.