Siirry suoraan sisältöön

Syöpäjärjestöt: Vapaaehtoiset Suomen Syöpäyhdistyksen juhlavuoden teemana

(Syöpäjärjestöt 12.1.2016)

Vuosi 2016 on Suomen Syöpäyhdistyksen 80-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden aikana tuodaan esille erityisesti vapaaehtoisten toiminnan tärkeyttä. Toinen tärkeä aihe on hoitoihin ja tutkimuksiin pääsyn edistäminen.

Suomen Syöpäyhdistyksen maakunnallisilla yhdistyksillä ja valtakunnallisilla potilasjärjestöillä on suuri joukko vapaaehtoisia toimijoita. Vapaaehtoiset antavat vuosittain omasta ajastaan satoja tunteja työhön syöpäpotilaiden hyväksi. Juhlavuoden tavoitteena on, että jokainen maakunnallinen ja potilasjärjestö valitsee ja palkitsee yhden vapaaehtoistoimijan alueeltaan.

Hoitoon pääsyä selvitetään

Hoitoon pääsy mahdollisimman varhain on tärkeää syöpäpotilaille. Suomen Syöpäyhdistys on ollut mukana sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa hankkeessa, jonka tuloksena Suomessa pystytään jatkossa seuraamaan ja vertailemaan hoitoon pääsyaikoja syöpäsairauksissa.

Hoitoon pääsy ja sen nopeus näyttäisi edelleen olevan kiinni potilaan varallisuudesta ja asuinpaikasta. Sen vuoksi tarvitaan lisää tutkimustietoa syövän diagnostiikan ja hoidon eriarvoisuudesta. Tieto on välttämätöntä, että voidaan vaikuttaa oikeisiin asioihin ja vahvistaa terveydenhuollon oikeudenmukaisuutta. Se tiedetään jo, että syöpäpotilaiden eloonjäämisessä on alueellisia ja sosiaaliryhmittäisiä eroja.

» Lue lisää Syöpäjärjestöjen nettisivuilta