Siirry suoraan sisältöön

Tule mukaan kehittämään jäsenpalveluja

(17.9.2021)

Jäsenistö tukee yhdistyksen toimintaa paitsi taloudellisesti maksalla jäsenmaksua, myös osallistumalla vapaaehtoistoimintaan. Suomen sosiaali- ja terveys ry:n julkaiseman Järjestöbarometrin mukaan lähes joka toinen yhdistys ilmoittaa jäsenmääränsä vähentyneen. Viimeiset kymmenen vuotta jatkunut jäsenmäärän väheneminen voi muodostua järjestöille kohtalokkaaksi, elleivät ne pysty vastaamaan ihmisten muuttuneisiin tarpeisiin.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallintopäällikkö Henje Hyppänen-Joutsa suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulun tradenomitutkintoa. Hän on valinnut opinnäytetyönsä aiheeksi yhdistyksen jäsenpalvelujen kehittämisen.

Jäsenmaksut muodostavat Lounais-Suomen Syöpäyhdistykselle merkittävän tulonlähteen, joka on euromäärältään suurempi kuin toiminta-avustukset. Jäsenmaksuilla yhdistys kattaa yleishyödyllistä toimintaansa, kuten syöpäpotilaille maksettavaa taloudellista tukea sekä tuki- ja neuvontapalveluja, joita tarjoavat ammattilaisten rinnalla myös koulutetut vapaaehtoistoimijat.

Vastaa kyselyyn

Tule kehittämään Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenpalveluja vastaamalla kyselyyn. Samalla sinulla on mahdollisuus antaa yhdistykselle palautetta sen nykyisestä toiminnasta. Vastauksia tullaan hyödyntämään edellä mainitussa opinnäytetyössä.

Kirjoita uutisia

Halutessasi voit myös osallistua kirjoittamalla uutisia Tulevaisuuden Sanomiin, jossa uutisoidaan yhdistyksen tapahtumista ja toiminnasta vuonna 2051 yhdistyksen täyttäessä sata vuotta. Miltä maailma näyttää ja millainen rooli yhdistyksellä on 30 vuoden kuluttua? Tekstejä hyödynnetään edellä mainitussa opinnäytetyössä, ja niitä voidaan julkaista yhdistyksen Facebook-sivulla.

Vastausaika on päättynyt. Vastaukset käsitellään anonyymisti. Osallistuminen on vapaaehtoista ja katsotaan suostumukseksi tietojen tutkimuskäyttöön.