Siirry suoraan sisältöön

”Kun tavallinen arki katoaa”

(10.2.2021)

Lapsen sairastuessa syöpään perheen arki muuttuu perinpohjaisesti. Tavalliset arkirutiinit väistyvät syrjään, ja elämä kutistuu kodin ja sairaalan seinien sisälle. Helmikuun 15. päivänä vietettävänä kansainvälisenä lasten syövän päivänä tuodaankin esiin aivan tavallisen arjen merkitystä.

Korona-aika on tuonut eristyselämän tutuksi lähes jokaiselle suomalaiselle. Lapsisyöpäpotilasperheille eläminen eristyksissä on arkea jopa vuosien ajan, sillä infektioriskin vuoksi lapsi ei voi tavata kavereitaan tai osallistua normaalisti päivähoitoon, koulunkäyntiin tai harrastuksiin. Koronaviruksen takia lapsisyöpäpotilasperheiden maailma on kutistunut entisestään.

– Normaalina aikana Sykerö-kerho järjestää runsaasti tapahtumia jäsenperheilleen. Koronan vuoksi kaikki kasvokkainen toiminta on pysähdyksissä. Emme voi järjestää turvallisesti mitään, lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön puheenjohtaja ja lapsisyöpäpotilaan äiti Taina Ylenius kertoo.

– Infektioeristyksissä olevat perheet ovat hyvin eristyksissä ilman vertaisten seuraa, ilman tapahtumien tarjoamaa virkistystä ja ilman kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten voimaa. Pienestä maailmasta on tullut vieläkin pienempi.

Ihan tavallinen maanantai

Suomessa syöpään sairastuu joka vuosi noin 150 lasta, joista keskimäärin kolme neljästä paranee. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella luku on vajaa kolmekymmentä. Vuosittain 15. helmikuuta vietettävän kansainvälisen lasten syövän päivän tarkoituksena on jakaa tietoutta lasten syöpäsairauksista ja niiden hoidosta.

Päivää on vietetty syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten valtakunnallisen Sylva ry:n sekä paikallisten syöpälasten vanhempainyhdistysten ja -kerhojen järjestämänä ympäri Suomea.

Tänä vuonna päivää vietetään pääsääntöisesti verkossa, sillä koronaviruksen vuoksi perinteistä tuolitapahtumaa ja jääkiekko-ottelua ei voida järjestää. Päivän kunniaksi Turun Kirjastosilta, Kaarina-talo ja Naantalin Hautuja-veistos saavat kuitenkin ylleen valaistuksen.

Sylva ry toteuttaa päivän teemalla ”Ihan tavallinen maanantai”. Teemalla halutaan nostaa esiin tavallisen arjen merkitys – sen arjen, joka käytännössä katoaa lapsen sairastuessa syöpään.

Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö

Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen alainen potilaskerho, joka järjestää monipuolista toimintaa syöpään sairastuneille lapsille ja heidän perheilleen. Lähes kaikki Sykerön toiminta järjestetään niin, että se sopii infektioeristyksessä oleville lapsille.

Koronavirusepidemian vuoksi kasvokkainen toiminta on toistaiseksi keskeytetty ja toiminta on siirretty verkkoon. Lue lisää Sykerö-kerhon toiminnasta alla olevasta linkistä ja lähde mukaan verkossa järjestettäviin tapahtumiin.

Lue lisää Sykerö-kerhosta

Blogi

Sykerö-kerhon puheenjohtaja Taina Ylenius kuvaa lapsisyöpäpotilaan äidin tuntoja Nokipannukahvia ja elämää -nimisessä blogissaan. Tutustu blogiin alla olevasta linkistä.

Tutustu Nokipannukahvia ja elämää -blogiin

Sylva ry

Syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten valtakunnallisen Sylva ry toteuttaa kansainvälisen lasten syövän päivän teemalla Ihan tavallinen maanantai. Tutustu kampanjaan alla olevasta linkistä.

Lue lisää Ihan tavallinen maanantai -kampanjasta