Siirry suoraan sisältöön

Kodols räppää päihteettömyyden puolesta – kuuntele NIKO-projektin nimikkobiisi!

(17.10.2017)

Kodols eli Antti Koli on mukana keväällä alkaneessa NIKO-projektissa, joka tähtää nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen. Juuri julkaistu NIKO-räppi nostaa esiin muun muassa päihteidenkäytön sosiaalisen ulottuvuuden.

Elämänmyönteisistä riimeistään tuttu turkulaisräppäri kynäilee kappaleensa itse ja toivoo jakavansa positiivista asennettaan muille.

– Musiikki on keino välittää hyvää fiilistä ja vaikuttaa samalla esimerkiksi nuorten päihdeasenteisiin, sanoo NIKO-projektin keulakuvaksi ryhtynyt Antti Koli.

Kodols on yksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen terveydenedistämistyön viestinviejistä. NIKOn tarkoituksena on löytää uudenlaisia ennaltaehkäiseviä keinoja torjua nuorten kasvavassa suosiossa olevia nuuska- ja muita nikotiinikokeiluja.

 

”Unohda kaveripaine”

Syiksi nuuskaamiselle mainitaan tutkimuksissa usein kavereiden myönteiset päihdeasenteet ja urheilijaesikuvien esimerkkikäyttäytyminen. Ensikokeiluista on vaikea kieltäytyä, kun kaveripaine yllyttää ja pelkona on joutua porukasta erilleen. Jo pelkkä kokeilu on nuorille riskikäyttöä.

– Mun kavereiden kanssa, vaik se ei oo aitoo. Joka päivä esitän, jotain mitä en oo. Mun täytyy suuntaa muuttaa, mut en tiedä miten. Pelkään, et jään yksin, jos lopetan polttamisen, biisissä räpätään.

Kolin mukaan nuorten olisi hyvä pohtia, käyttääkö esimerkiksi nuuskaa vain sen takia, kun lähipiirikin niin tekee.

– Päihteidenkäytössä sitä paitsi menettää rahat ja hyvän olon.

Mul on niin paha olo, et joka paikkaan koskee. En todellakaan aio enää päihteisiin koskee. Muut voi sanoo mitä vaan, mut en tahdo kuolla. Vielä nuorena en tahdo maksaa rikki juoda.