Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt jakoi apurahoja 187 200 euroa
(12.12.2022)
Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt on myöntänyt syöpätautien ja saattohoidon tieteelliseen tutkimustyöhön väitöskirja-apurahoja, tutkimusapurahoja sekä matka-apurahoja. Lisäksi myönnettiin apuraha koulutustilaisuuden järjestämiseen.
Seitsemälletoista tutkijalle jaettiin väitöskirja-apuraha, neljälletoista tutkimusapuraha ja kuudelle matka-apuraha.
Lisäksi Turun yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikalla gynekologisen syövän hoitoon osallistuville lääkäreille ja henkilökunnalle myönnettiin apuraha koulutustilaisuuden järjestämiseen.
Apuraha myönnettiin seminaariin, joka tarjoaa koulutusta munasarjasyövän hoidossa käytettävien tablettimuotoisten PARP-inhibiittoreiden käyttöön.
Yhteensä apurahoja myönnettiin 187 200 euroa.
Tunnustuksia syöväntorjuntatyössä ansioituneille
Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa on perinteisesti kuultu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen perustajajäsenen ja syöväntorjuntatyön uranuurtajan, professori Osmo Järven mukaan nimetty juhlaesitelmä. Tänä vuonna sen piti dosentti Pilvi Riihilä tutkimusaiheestaan Merkkitekijätutkimuksen merkitys ja rooli okasolusyövässä. Riihilä palkittiin tilaisuudessa Osmo Järven nimikkomitalilla.
Tilaisuudessa muistettiin myös muita syövänvastaisessa työssä ansioituneita. Vuodesta 2001 lähtien jaetun Matti Koivurinta -mitalin vastaanotti tänä vuonna professori Pentti Seppälä. Hän on tehnyt valtakunnallisestikin poikkeuksellisen pitkän uran vapaaehtoisessa syöväntorjuntatyössä vuodesta 1964 lähtien. Seppälä on toiminut vuosien varrella muun muassa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana, hallituksen valmisteluvaliokunnan jäsenenä, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtajana, useiden rahastojen hoitokunnan jäsenenä sekä useissa valtakunnallisissa Syöpäjärjestöjen luottamustehtävissä. Lisäksi hän toimi vuosikymmeniä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen poliklinikka Karinan ja Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen vastaavana ylilääkärinä.
Suomen Syöpäyhdistyksen pronssinen ansiomitali myönnettiin kuluvan vuoden syksyllä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksestä eläkkeelle jääneelle erikoissairaanhoitaja Tiina Hvitfeltille ja hopeinen ansiomitali Moikoisten Syöväntutkimussäätiön hallintoneuvoston pitkäaikaisimmalle jäsenelle, professori Helena Leino-Kilvelle.
Kahdennentoista kerran jaettu Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen yhteinen vapaaehtoistyön mitali myönnettiin Lions Club Archipelagolle, joka on vuosien ajan järjestänyt CelebAm-nimisen hyväntekeväisyysgolfkisan lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön hyväksi. Mitalin vastaanotti Aki Repo.
Tilaisuudessa jaettiin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viirit kolmelle syöväntorjuntatyössä ansioituneelle henkilölle. Viiri myönnettiin lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön puheenjohtaja Maria Tiiralle, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon paikallisosaston puheenjohtaja Katriina Männylle ja paikallisosaston pitkäaikaiselle johtokunnan jäsenelle sekä osaston taloudesta ja kirjanpidosta huolehtivalle Harri Leinolle.
Lahjoituksia Lounais-Suomen Syöpäyhdistykselle
Tilaisuudessa Lounais-Suomen Syöpäyhdistys vastaanotti lahjoitukset Ompelukerholta ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Turun paikallisosastolta. Ompelukeho lahjoitti jouluarpajaistensa 700 euron tuoton yhdistyksen toimintaan. Turun paikallisosasto lahjoitti kaksi kuntopyörää Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen liikuntasaliin sekä hyvinvointikeskuksen asiakkaille ja asukkaille käyttöön kaksi sähköpolkupyörää.
Kuluvan vuoden apurahat ja tunnustukset myönnettiin Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa 8. joulukuuta. Syöväntorjuntapäivää vietettiin Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa Turun Hirvensalossa.
Lisätietoja
Tutustu listaukseen, jossa kerrotaan apurahan saaneet tutkijat sekä heidän tutkimus- tai matkakohteensa, myönnetyn apurahan suuruus sekä apurahan myöntänyt rahasto.